perjantai 14. marraskuuta 2014

Road-Tripin loppukaneetti eli tuntemuksia ja muisteluja reissun jälkeen


Kolmisen viikkoa kun on tutustunut taas Suomen hyytävämpään ilmapiiriin olisi ilmeisesti aika tehdä yhteenveto 21 päivän Amerikan katselmuksesta. Hieno reissu kaikenkaikkiaan! Viskitislaamon jälkeen kun ei enää kellotettuja kiintopisteitä ollut alkoi lomaväsymys hieman painaa... Varsinkin parin pitkän ajopäivän jälkeen. Mutta mennään kronologisessa järjestyksessä suurinpiirtein.

Päivä 1.

Saavuimme Houstiin illalla ja amerikan kolikkopuhelimen toiminta takkuili siihen malliin, että otimme taksin lentokenttä hotellille. Ramada Houston Intercontinentalia Will Clayton Highwaylla ei voi suositella... Hinta uskomattoman halpa ja hintaansa nähden hyvä palvelu ja pienimuotoinen aamupala. Mutta se huone. Olin oksentaa siitä homeen hajusta mikä huoneessa vallitsi eikä Wi-Fi pelannut huoneessa vaikka olisi pitänyt. No, aulassa kuitenkin pelasi. Eikä hotellia pelastanut ulosteinen pyyhe huoneessa. Ilmainen kuljetus lentokentälle toki onnistui.

Päivät 2.- 6.



Las Vegas! Sin City! Allekirjoittanut on vieraillut kaupungissa pariinkin otteeseen pelatakseen Hold´em:a ja päätyäkseen vihille! Tällä kertaa ei ylimäärin tullut pelattua kuin yksikätisiä rosvoja ja rosvoja ne todellakin ovat! Ensimmäinen kerta kun miinukselle jäätiin rahallisesti, mutta tulipahan matkatoverin kanssa nähtyä paljon sitäkin vegasia mitä vihreän veran äärellä ei näe. Pienenä vinkkinä kannattaa pysyä erossa halvasta bourbonista, jota kaupat myyvät! Four Loko:n Chigacosta tulevat juomasekoitukset ovat toinen asia... Ihmettelin kun ostin "Vesimeloni lonkeroa", että toimiipa hyvin.. Olipa yllätys kun ABV oli 12 ja pakkauskoko vajaa seitsemän desiä. Vaimoni tarkan silmän onneksi pääsimme myös katsomaan Irlantilaista Rockabillyn yhdeksi parhaimmaksi mainuttua Imelda May:ta, jota on verrattu jopa Billie Holliday:in uuteen Brooklyn Bowl:iin! Loistava konsertti! Jos artisti ei ole tuttu niin tässäpä linkki, josta voi tutustua. Imelda May - Mayhem


Lisäksi eräs kengänkiillottaja antoi Timolle elämänohjeilta, kun oli kertonut mitä hän tekee elääkseen. Ohje kuului kutapuinkin näin: -Huomaan että olet erikoinen ja taiteellinen persoona, joka pitää siitä työstä mitä tekee! -Ei ole väliä mitä työtä teet kunhan nautit siitä. Hän oli tehnyt samaa työtä Vegasissa vuodesta -65 ja oli tyytyväinen kun saa keskustella ihmisten kanssa eripuolilta maailmaa ja hänellä on vaimo ja lapset. Hienointa oli oli että asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen eli laatu ennen kaikkea... Tipit siis hänelle.. Se oli hänen American Dream! Hieno mies!



Päivät 7.-9.

Vegasista jätimme taaksemme aamuyöstä ja saavuimme Houstiin takaisin puolenpäivän aikaan. Sukkulabussilla autovuokraamoon ja Charger haltuun. Olin varannut auton etukäteen netin välityksellä hintaan 395 taalaa. Lisäkustannuksia tuli paikanpäällä kun otimme linsenssin toiselle kuljettajalle 11$/päivä, sekä puhjenneen renkaan vakuutuksen 5$/päivä, uusissa autoissa ei nimittäin ole vararenkaita! Lisäksi täyden tankin polttoainetta hintaan 58$ taalaa. Tankin koko oli 62 L. Eli jälkikäteen maksettiin bensiinistä hieman ylihintaa, mutta ei annetan sen häiritä... Suomen hintoihin verratuna sangen edullista! Halvimmillaan bensiini maksoi Missisippiläisellä redneck-Shellillä 2,75 $ per gallona eli 1,25 dollarin kurssilla laskettuna 57 senttiä litra!

Kun Perjantaina saimme Chargerin alle GPS näytti matkaa hotellille 71 kilometriä eli aikasta iso kaupunki on tuo Houston! Hotellimme oli Super 8 ketjun majoitus. Hinta/laatu suhteeltaan Super 8 on uskomaton... Perus siistit huoneet, rempatuissa jopa luksusta. Kahvinkeittomahdollisuus, Mikro, Pienimuotoinen aamiainen ja ilmainen Wi-Fi huoneessa, joka myös toimii!

Illan ohjelmaksi oli varattu Kemiläis yhtyeen Sonata Arctican keikka! Hieno paikka tutustua paikallisiin ja yllätys yllätys jokainen keikalla ei ollut niin sanotusti "wasted" toisin kuin suomessa! Myös paikalliset pienpanimo oluet olivat vahvasti esillä venuella ja niista asiantuntevan baarimikon kanssa kävinkin hedelmälliset keskustelut ennen keikan alkua! Näinkin hyvän videon nykyälypuhelimella saa... Video on peräisin eturivin fanilta.. Sonata Arctica - Kingdom for a heart & San Sebastian

Päivät 10.-11.

Houstonista New Orleanssiin eli jazz-musiikin mekkaan oli matkaa noin 350 mailia. Hotellivalintamme osui jälleen Super 8:n Chef Menteur Drive:lla. Lähikauppa, josta iltapurtavat kävimme ostamassa oli jopa hieman pelottava ja siitä kertoi myös, että myyjä oli polykarbonaatin ympäröimässä karsinassa. Hurrikaani Katrinan jäljiltä New Orleans oli edelleenkin "likainen" paikka. Bourbon Street vaikutti Slummilta kaikkine pummeineen, joihin ei kannata juuri yhteyttä ottaa. Toki kävimme Bourbonilla vain päiväsaikaan. Kyseinen katuhan on täynnä vain baareja, ravintoloita ja strippi-klubeja.

Kävimme myös soilla ajelemassa ilma-aluksilla. Hieno paikkaa tuo suo... Kuin Tim Burtonin elokuvista!!! Suosittelen kaikille Louisianassa vieraileville. Hintaa noin 80 taalaa.

Ja se ruoka! Parasta mitä USA voi tarjota. Rapuja, simpukoita, ostereita ja mitä tahansa menreneläviä. Ja mihin hintaan... Paikallinen kertoikin Louisianan johtavan tilastoja sydänkuolemissa ravuissa olevan kolesteroli määärän takia, mutta mainitsi sivulauseessa, että he kuolevat myös onnellisina!





Päivät 12.-14.

New Orleanssista tempaisimme rankkasateen saattelemana kohti Rock n´ Rollin mekkaa Memphisiä. Graceland! Voiko enempää kertoa! Ehdoton matkan kohokohta. Maailman kuuluisimman artistin koti oli erittäin vaikuttava. Elvis elää! Yövyimme tien toisella puolella Heartbreak Hotellissa jossa Elviksen musiikki soi 24/7. Juuttaan kokoiset huoneet ja Elvis kuvitti seiniä. Ainoa miinus tuli erittäin hitaasta Wi-Fi:stä. Myös Sun Studion tour on käymisen arvoinen. Pakettiimme kuului myös Rock n´Soul Museum ja STAX museo. STAX:n jätimme käymättä ajan puutteen vuoksi. Beale Street joka Memphisin kuuluisa blueskatu oli kertakaikkiaan hieno ja vaikuttava. Eli älä jätä väliin jos Memphisiin eksyt.






Päivät 15.-16.

Nasville! Country-musiikin kehto! Käväisimme Country Music Hall of Fame:ssa ja Johnny Cash Museumissa. Country musiikista diggaavalle CMHF on must. Johnny Cash museum oli aika pieni ja ihmisiä aivan liikaa. Broadwaylla oli paljon baareja, bootsi-kauppoja ja ruokapaikkoja. Ehdottomasti käymisen arvoinen.

17. Päivä

Lynchburgin on ns. "kuiva maakunta", jossa ei ole viinakauppoja eikä baareja. Siitä huolimatta kunnassa sijaitsee yksi maailman kuuluisimmista tislaamoista.... Jack Daniel´s! Uskomaton paikka kerta kaikkiaan. Kannattaa mennä heti aamusta jolloin saatat päästä mukaan suositulle maistelu kierrokselle! Hintaakin vain kymmenen taalaa. Kuivan kunnan erikoisetuna tislaamo sai kumminkin myydä omasta myyntipisteestään Tennesseen Whiskey:tä vierailijoille.




Lynchburgista jatkoimme taivaltamme Alabaman kautta Missisipin Jacksoniin. Pysähdyimme ilta myöhään -In-The-Middle-Of-No-Where- huoltoasemalle ja ensimmäistä kertaa tuli suomi pojallekin hieman turvaton olo kun miljöö kuhisi hampaattomia mustia miehiä ja gansterimallin Cadillac oli yleisin kulkuneuvo. Pikaiset ostokset ja takaisin tien päälle kohti hotellia.


Päivät 18.-19.

Jacksonista lähdimme jälleen aamusta kohti Austinia. Kaikki tämä on pelkkää bonusta matkalle, kun ajateltiin että ei ehditä. Helposti ehdittiin kun tempaistiin pari viiden sadan mailin ajopäivää. Austinissa majoituimme jälleen Super 8:n kuten monta muutakin kertaa matkan varrella. Austinin autopajat ja harrikkaliikkeet tuli koluttua läpi useampaan otteeseen. Mietimme että olemmeko Austinissa vielä pari päivää ja lähdetään kuuntelemaan live musaa, mutta päädyimme vielä katsastamaan San Antonion.

Päivät 20.-21.

San Antonioon on lyhyt matka Austinista.. Vajaa sata mailia. Hieman lisää autotarvikeliikkeitä, harrikoita, shoppailua ja Alamo. Pikkuhiljaa väsy alkoi iskeä. Seuraavana aamuna suuntasimme jo kohti Houstonia. USS Texas sotalaiva katsastettiin, auton palautus ja Super 8:n odottelemaan perjantai aamun lentoa.

Paikallisia haastateltiin amerikan normeista. Ylinopeutta ei paljon kannata ajella. 15 mailin ylityksestä löydään jo kihlat ranteisiin ja promille rajat pyörii 0.08-0.1 promillea. Pikaisen googletuksen jälkeen selvisi että jenkeissä ilmoitetaan prosenteissa eli promilleraja on yleensä 0.8. Ja avonaisia alkoholijuomia ei saa autossa olla muillakaan matkustajilla.

Ajopäivinä teimme pienimuotoista vertailua Amerikkalaisista ketjuburger-ravintoloista. Tulokset tässä linkissä: Soppa Hommia - Burger vertailu

Mitä seuraavaksi? Olisikohan Californian Road-Trip mitään?!?




torstai 23. lokakuuta 2014

USS Texas





USS Texas on ensimmäiseen maailmansotaan valmistunut taistelulaiva Houstonissa. Texasin taistelulaiva on maailman ainoa näin vanha joka on säilynyt yleisönähtävyytenä kiitos teksasin osavaltion asukkaiden jotka keräsivät varat laivan säilyttämiseen. Ja tänä päivänäkin Teksasin asukkaat omistavat kyseisen nähtävyyden.


Texasin ykköspatteri sisältää 10 kappaletta 355mm tykkiä. Kakkospatteristo sisälsi 6 kappaletta 127mm tykkejä. Ilmatorjunnasta vastasivat 10 kappaletta 7,62 mm, 10 kpl 40 mm ja 44 kpl 20mm tuliaseet. Timppakin pääsi kuuraamaan  BB-35:n kantta! Hieno kokemus päästä tälläiselle ainutlatuiselle sotalaivalle.





Ja tulipas ensimmäinen lauttamatkakin koettua Houstonissa!


Burger King


Nyt tämä ääretön burgerin mussutus alkaa tulemaan kohti loppuaan. Testasimme vielä vasta suomeenkin rantautuneen  Burger Kingin tarjonnan. Texas Double Whopperit tarjottimelle ja mänkkäämään. Ranskalaiset samaa kuraa kuin muuallakin ketjupaikoissa ja ylisuolaisia. Burgeri oli aivan ok eli parempi kuin mäkkärillä. Sanoisin että Whataburger on maistamistamme ketjuista paras ja Burger King ja Wendy´s taistelevat hopeasta. Hard Rock Cafén burger oli kaikista kauhein kokemus Jack In The Boxin ohella. Pihalta löytyi vielä paikallisen gangsterin Cadillac.




keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Harley Davidson San Antonio sekä jälleen roskaruokaa


Suuntasimme aamulla San Antonion suurimpaan harrikka liikkeeseen. Jumalattomasti hienoja pyöriä ja paljon oheistuotteita. Harrikka sitä ja harrikka tätä. Kaikkea mahdollista H-D logoin varustettuna tyyliin pornovideoista piimään. Mukaan sattui paitoja, lätsiä ja yhdet darts tikat.


H-D Shopin jälkeen teimme vierailut pariin Hot-Rod liikkeeseen. Nälkä yllätti taas ja pikakatsaus Amerikan ketjuburger skeneen. Tänään vuorossa oli Jack In The Box. Burgeri ei hääppöinen ollut, mutta voittaa toki mäkkärin. Ranskalaisten sijaan tarjoiltiin jotain ihmeellisiä rasvaa tihkuvia kiekuroita. Hyi helvetti! Ei tarvi tämän ketjun ravintoloissa toissa kertaa vierailla.


Walmartista six-pack Samuel Adamsin Rebel IPA:a ja voin kertoa on muuten makoisa olut. Pikku kierros vielä keskustassa. Kävimme kuvaamassa legendaarisen Alamon ja tietenkin pitsaa iltapalaksi Lucianolta.





tiistai 21. lokakuuta 2014

What A Burger!!!






Matkalla Teksasin Austinista San Antonioon pysähdyimme jälleen arvioimaan ketjuburgeria. Whataburger perustettiin vuonna 1950 Corpus Christissä. Jokainen burgeri tehdään edelleen tilauksesta. Nautimme tietenkin paikan suurimmat Burgerit eli Triple Meat Whataburgerit juustolla ja majoneesilla. Mealin tieten! Teksasin kokoinen juoma ja normaalit ranskalaiset. Hyvän makuinen ketjuburger!!! Oikeasti! Ja matkamiehen mahalaukkua täyttävä annos tuotiin pöytää ja toiselta tarjottimelta tarjoiltiin kahta erinlaista ketsuppi, suolaa, pippuria ja lautasliinoja. Palvelu oli loistavaa!


maanantai 20. lokakuuta 2014

Austin Speed Shop ja Teksasin kokoinen pihvi


Aamun ohjelmaan kuului vierailu paikallisella Hot-Rod pajalla. Kliini paikka, jossa oli valmisteilla toinen toistaan hienompia projekteja.. Mm. -56 Chevy Gasser, -41 Lincoln Kustom, -41 Willy´s Hot-Rod ja -68 Camaro. Pihalla aihioita vaikka muille jakaa.






Speed Shopilta matka jatkui English Colorin automaalikauppaan. Timpexille parit purkit House Of Kolorin metallihilettä.





Yksi asia mistä on puhuttu pitkin matkaa on se että kunnon Texas Steak pitää saada! Suuntasimme Chargerin Texas Steak Out:iin, jossa tilauksemme sai vienon virneen myyjän naamalle. Otimme 20 unssin eli vajaan 600 gramman Ribeye steakit. Ribeye pihviä voisi verrata suomessa entrecoteen eli välikyljykseen. Pihvin kypsyydeksi tietenkin mediumrare! Lisukkeiksi muusatut perunat, sipulirenkaita sekä paistettuja sieniä ja sipulia. Yllättävän helposti upposi kunnon kimpale rasvaista lihaa. Hintaa tolkun pihviannokselle naurettavat 43 dollaria. Valkopöytäliina paikassa hinta olisi suurinpiirtein tuplattu. Kokki kävi kyselemässä olivatko kypsyydet oikeat ja maistuiko ruoka. No maistui!


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Pitsan tilaus Amerikan ihmemaassa






On se helppoa täällä Amerikassa! Nettiin vain ja Domino´s Pizzan sivuille. Täytteet rukseilla kohdilleen ja paina tilaus nappia. Hotellihuoneeseen neljäntoistatuuman pitsa maksoi 25 taalaa. 25 minuuttia ja pizzapoika koputti oveen. Have are you doing tonight... Ja rahat kouraan ja apetta naamariin.


Missisippi Jackson - Austin Texas


Tänään oli toinen ns. kunnon ajopäivä... Eilen kilometrejä nieltiin vajaa 700 ja tänään noin 900! Paljon mahtavia maisemia mahtui kolmeen osavaltionn. Starttasimme aamuvarhain mustan paholaisen ja karistelimme Missisipin pölyt pois keuhkoistamme. Matka jatkui läpi Louisianan ja päättyi kohteesee Austin TX!





Lounas aika alkoi 11:00 AM joten kurvasimme Louisianan Mindeniin. Kävimme katsastamassa Huddle Housen listan ja äänestimme jaloilla ja marssimme (ajoimme) kadun toiselle puolelle meksikaaniravintolaan! Ja se kannatti!! Halpa lounaslista ja maailman paras salsa! Palvelu priimaa ja ruokakin oli erityisen mieleistä! Fajita lounas maksoi vain vajaa 11 taalaa! It´s a bargain!


Mindenistä Austiniin Super 8 hotelliin matkaa jatkui vielä noin 550 kilometriä...